Siuron palosirkkoja suojellaan vesurein ja raivaussahoin
Iso hyönteinen räpsähtää ilmaan kuin kipinä nuotiosta: Punaiset siivet välkkyvät auringossa äänekkäästi rätisten. Sitten lentäjä pudottautuu maahan ja naamioituu kasvillisuuteen. Outo siivekäs on palosirkka, Psophus stridulus.
“Yleinen”, kuvaili palosirkkaa 1950-luvun hyönteisopas. Vain muutama vuosikymmen myöhemmin laji oli katoamassa Suomesta. Elinvoimaisia esiintymiä oli 1990-luvulle tultaessa jäljellä enää kourallinen.
Erkki Laurila, Siuron palosirkkojen suojeluprojektin pitkäaikainen puuhamies kertoo tämän upean hyönteisen pelastamisen vaiheista Nokian alueella:
”Palosirkan dramaattinen alamäki on tavallaan järkeen käypä. Mitä muuta voisi tapahtua avoimia paahdeympäristöjä suosivalle heinäsirkalle siinä maisemanmuutoksessa, joka 1900-luvulla suomalaista maaseutua muovasi: Auringon korventamat laitumet ja kalutut pihakentät jäivät puiden varjoon, nurmettuivat, pusikoituivat. Harjumetsien maastopalot taltutettiin innokkaasti.
Nokian Siurossa, Tampere–Pori -radan varressa palosirkka kuitenkin säilyi. Kuloveden rannan jyrkässä etelärinteessä auringon paahde ja radanhoitajien uuttera työ pitivät ratapenkat ja maaleikkaukset lajille elinkelpoisina.
Kun 2000-luvun alussa lajin tilannetta Siurossa asiantuntijavoimin arvioitiin, oli vesakoiden levittäytyminen alkanut supistaa palosirkalle sopivia elinalueita täälläkin. Pusikoita päätettiin ryhtyä raivaamaan talkoovoimin, ja mukaan saatiin niin asianharrastajat kuin viranomaiset: ratahallinto, Pirkanmaan ympäristökeskus, Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri, Tampereen Hyönteistutkijain Seura ja kyläyhdistys Siuron Silta. Rahoittajaksi ryhtyi Pirkanmaan luonnonsuojelurahasto.
Vuoteen 2008 mennessä koko elinalue oli käyty vesurein ja raivassahoin kertaalleen läpi. Palosirkan on havaittu levittäytyneen raivatuille elinpaikoille, ja kanta on säilynyt vahvana. Elinalueiden avoimuus vaatii kuitenkin jatkuvaa ylläpitoa.”
Kuvat: Palosirkka (Erkki Laurila), Raivaustalkoot käynnissä Siurossa (Erkki Laurila)
20.02.09
